GIMP Suomi • #gimp-suomi @ freenode

Skifihenkinen muotokuvalogo


By: kokhoniemi 07.05.2011 19:25
Hyvät naiset ja herrat,
Tämän oppaan avulla luotte miltei henkeäsalpaavan hienoja kuvamanipulaatioita. Oppaasta on hyötyä esimerkiksi keskustelufoorumeilla käytettäviä avatar-kuvia luotaessa. Opas on aika haastava, joten Gimpin perusasioiden hallitseminen on suotavaa. Mikäli olet vasta ensikosketuksissa Gimpin kanssa, suosittelen tutustumaan Peltzin ja PowerLifen Opi Gimp-opassarjaan. Sen jälkeen tämänkin oppaan seuraaminen on luultavasti helpompaa.


Mitä me olemme tekemässä?
Efektin perusidea on kohtalaisen yksinkertainen. Luomme muotokuvasta kaksivärisen mustavalkokuvan, jonka päälle liitämme halutun tekstuurin ja säädämme tasomaskeilla kuvan mustan alueen täyttymään tekstuurilla. Kuva 1 on esimerkki valmiista lopputuloksesta.
http://mikkokokkoniemi.com/kuvat/muotokuva01.png
Kuva 1. Mikäli taidot riittävät loppuun saakka, opas palkitsee tämäntyyppisellä tuloksella.

Ja sitten sorvin ääreen...

Efektiä varten tarvitsemme muotokuvan, eli kuvan joka on rajattu yläruumiiseen. Kuvan voi rajata Gimpissäkin, joten periaatteessa kaikki tarpeeksi isoresoluutioiset kuvat kelpaavat. Itse valitsen arkistoista summittaisesti kuvan itsestäni. Tuohon aikaan minulla oli nuo naurettavat pulisongitkin (Kuva 2).

VINKKI: Jos tahdot oikaista seuraavan vaiheen, voit kirjoittaa Googleen "png renders" ja ladata jonkun läpinäkyvällä taustalla olevan kuvan. Valmiiksi leikattuja png-kuvia löytyy myös sivustolta www.planetrenders.net, mutta kuvien lataaminen vaatii rekisteröitymisen.

http://farm7.static.flickr.com/6152/6162102645_88d81e355f.jpg
Kuva 2. Kuva on ns. räpsy.


--
Ensimmäinen vaihe. Poistamme taustan kuvastamme.

1.1
Aluksi leikkaamme taustan pois kuvastamme. Sen voi tehdä käyttämällä pikamaskia tai esimerkiksi polkutyökalua. Itse valitsin polkutyökalun [pikanäppäin B] ja loin yhtenäisen polun itseni ympärille. Tämä vaatii kärsivällisyyttä, sillä polkutyökalun "ankkureita" on luotava hiuksien ja mahdollisen muun karvoituksen kohdalla tuskastuttavan paljon jotta leikkausjälki on edes kutakuinkin siedettävää. Mikäli polkutyökalun käyttö ei ole hallinnassa, kertaa se Opi Gimpistä.
http://farm7.static.flickr.com/6164/6162638414_824612e2e9.jpg
Kuva 3. Luo polkutyökalulla yhtenäinen polku rajattavan kohteen ympärille.

1.2
Kun polku on valmis ja varmasti yhtenäinen (polun kumpikin pää on yhdistetty), paina Valinta polusta-painiketta (Kuva 4.)
http://farm7.static.flickr.com/6167/6162640144_355373a4cf_m.jpg
Kuva 4. Valinta polusta-painike löytyy työkalupakista.

1.3
Nyt sinulla on valinta luotuna. Siitä kertoo pienet "kävelevät muurahaiset" valinnan ympärillä. Muuta valinta käänteiseksi valitsemalla Valitse / käänteinen. Työstettävällä tasolla ei luultavasti ole alfakanavaa. Luo sellainen valitsemalla Taso / Läpinäkyvyys / Lisää alfakanava.... Nyt voit poistaa taustan kuvastasi valitsemalla Muokkaa / Tyhjennä.

1.4
Valitse Tasot-ikkuna [pikanäppäin CTRL + L] ja luo kopio nykyisestä tasostasi painamalla Kahdenna taso-painiketta. Piilota alempi taso, ja anna sille nimeksi "varmuuskopio". Nimeä ylempi taso Muotokuva-tasoksi kuvan 5 osoittamalla tavalla. Nimeäminen ei ole pakollista mutta helpottaa organisoimaan projektia.
http://farm7.static.flickr.com/6157/6162104563_0057d5d3d7_m.jpg
Kuva 5. Tasojen nimeäminen säästää hermoja.


--
Toinen vaihe. Muutamme kuvamme kaksiväriseksi.

Tämä vaihe vaatii hieman kokemusta värien säätämisestä, sillä jokainen kuva vaatii jossain määrin erilaiset arvot. Selitän kuitenkin minkälaiselta kuvan pitäisi kussakin tilanteessa suunnilleen näyttää.

2.1
Aloitamme muuttamalla kuvan harmaasävyiseksi. Tämä tapahtuu valitsemalla Värit / Poista värit. Esiin tulee valintaruutu jossa voit valita haluamasi varjostustyylin. Itse valitsen tyyliksi "vaaleus".

2.2
Kuvamme tarvitsee hieman lisäkontrastia. Sitä voi säätää valitsemalla Värit / Kirkkaus- ja kontrastityökalu. Itse säädän kontrastia ylöspäin noin 40 yksikköä. Kuva 6 selventää parhaiten miten paljon kontrastia kannattaa nostaa.
http://farm7.static.flickr.com/6162/6162103187_859cb528e5.jpg
Kuva 6. Nosta kontrastia kunnes kuvasi näyttää suunnilleen tältä. Kontrastia voi nostaa hieman enemmänkin.

Se, mitä seuraavaksi teemme, on ehkä teknisesti huvittavaa ja epäammattimaista. Mutta homma kuitenkin toimii, joten miksi valittaisimme?

2.3
Poistamme kuvastamme tummuuseroja jotta voimme myöhemmin muuttaa kuvan täysin kaksiväriseksi. Käytämme tähän Väritä-työkalua. Valitse Värit / Väritä... ja lisää värikylläisyyttä kunnolla. Itse liikutin säätösauvan 80:een. Säädämme myös valoisuutta – tosin hieman vähemmän. Itse säädin ylöspäin 30 yksikköä.
http://farm7.static.flickr.com/6178/6162103387_9e2901c441.jpg
Kuva 7. Väritä-työkalun käytön jälkeinen tilanne.

2.4
Nyt käytämme posterisaatio-työkalua (Värit / posterisaatio). Itse käännän liukusäätimen näyttämään arvoa 6. Tämän jälkeen muutamme kuvan jälleen harmaasävyiseksi painamalla Värit / Poista värit / Vaaleus. Pyri saamaan kutakuinkin kuvan 8 kaltainen tilanne.
http://farm7.static.flickr.com/6156/6162103503_f0e6873181.jpg
Kuva 8. Kuva on aika karun näköinen tässä vaiheessa.

Muistutan, että tässä ja seuraavissa vaiheissa voit joutua kokeilemaan mitkä arvot sopivat kuvaasi parhaiten. Voit aina palata taaksepäin selaamalla toimintohistoriaa (Ikkunat / telakoitavat ikkunat / toimintohistoria).

2.5
Säädämme jälleen kontrastia hiukan ylöspäin. Säädä maltillisesti.
http://farm7.static.flickr.com/6165/6162103623_2c58e15aa3.jpg
Kuva 9. Säädä kontrastia vähän ylöspäin.

2.6
Valitse nyt säätöarvot-ikkuna (Värit / Säätöarvot) ja liikuta kuvan 10 mukaisesti ottoarvojen keskimmäistä liukusäädintä (harmaa kolmio). Vedä säädin aivan valkoisen liukusäätimen viereen.
http://farm7.static.flickr.com/6173/6162103733_1aeb5cc417_z.jpg
Kuva 10. Vedä pieni harmaa kolmio pienen valkoisen kolmion viereen.

2.7
Valitse jälleen posterisaatio-työkalu ja vedä liukusäädin arvoon 2. Näin sinulla on täysin kaksivärinen kuva. Jos kuvasi katoaa kokonaan, peruuta toimintohistorian avulla taaksepäin ja tee vaihe 2.6 uudelleen.
http://farm7.static.flickr.com/6173/6162104403_c43f83063c.jpg
Kuva 11. Täysin kaksivärinen kuva.


--
Kolmas vaihe. Viimeistely,

3.1
Luo uusi läpinäkyvä taso Muotokuva-tason päälle. Nimeä se Roisketasoksi.

3.2
Valitse Sivellin [pikanäppäin P] ja siveltimeksi jokin pyöreistä siveltimistä. Itse käytän suurinta sivellintä (Circle 18). Piirrä erikokoisia pisteitä hartiaseudulle. Käytä työkalupakissa olevaa skaalaus-toimintoa siveltimen koon muuttamiseksi. Lopuksi valitse Muotokuva-taso ja pyyhi pyyhekumilla pisteiden alla oleva kuvan osa kokonaan pois. Katso esimerkkiä kuvasta 12. Yhdistä lopuksi Roisketaso Muotokuva-tasoon (taso / yhdistä alas).
http://farm7.static.flickr.com/6169/6162640256_d09e01e360.jpg
Kuva 12. Piirrä siveltimellä erikokoisia pisteitä hartiaseudulle. Tarkoituksena on että ne näyttävät roiskeilta.

VINKKI: Säätämällä Muotokuva-tason läpinäkyvyyttä väliaikaisesti hieman alaspäin erotat piirtämäsi roiskeet helpommin.

Voit lisätä kuvaasi myös tekstin. Itse olen käyttänyt teksti polkua pitkin-toimintoa, josta lisätietoa Opi Gimpissä. Jos lisäät tekstiä kuvaasi, muista yhdistää syntyvä tekstitaso Muotokuva-tasoon (esimerkiksi yhdistä alas-toiminnolla tasot-valikosta).

3.3
Nyt tarvitsemme jonkin tekstuurin. Itse kirjoitin Googleen "Nebula" ja latasin summittaisesti yhden kuvista. Voit myös tehdä itse kauniin avaruusmaiseman, mutta lopputulos on tuskin yhtä näyttävä kun oikeaa valokuvaa käytettäessä.
http://farm7.static.flickr.com/6152/6162104667_38f5407bc6.jpg
Kuva 13. Etsi jostain hieno avaruusmaiseman kuva. Myös kuva auringonlaskusta toimii aika hyvin.

3.4
Luo uusi läpinäkyvä taso muotokuvatason päälle ja liitä valitsemasi kuva tähän tasoon. (Kun olet valinnut Muokkaa / Liitä, jatka valitsemalla Taso / Ankkuroi taso). Nimeä tämä taso Maskitasoksi.

3.5
Kahdenna Muotokuva-taso ja muuta kahdennettun tason värit käänteisiksi.
Valitse kahdennettu Muotokuva-taso ja kopioi se painamalla CTRL + C. Valitse Maskitaso ja klikkaa Taso / Maski / Lisää tasomaski / Valkoinen - täysin peittävä. Mikäli tasomaski ei ole valittuna, valitse se klikkaamalla Tasot-ikkunassa sen ikonia (Valkoinen laatikko taso-ikonin vieressä).

3.6
Täytä tasomaski mustalla värillä käyttäen ämpärityökalua [pikanäppäin SHIFT + B]. Liitä kopioimasi kahdennettu Muotokuva-taso kuvaasi painamalla CTRL + V, ja ankkuroi se tasomaskiin valitsemalla Taso / Ankkuroi taso. Tämän jälkeen voitkin poistaa kahdentamasi Muotokuvatason, jolloin tasot-ikkuna näyttää seuraavalta (kuva 14).
http://farm7.static.flickr.com/6168/6162104761_39a4f923bf_m.jpg
Kuva 14. Tasomaskin ikoni ilmestyy tasoikonin oikealle puolelle.

http://farm7.static.flickr.com/6154/6162104091_553f2ca03a.jpg
Kuva 15. Kuvasi näyttänee suurin piirtein tältä?

3.7
Valitse muotokuva-taso ja lisää sille varjo valitsemalla Suotimet / Valo ja varjo / Varjo.... Aseta siirtymiksi 0 ja pehmennuksen säde kuvakokosi mukaan. Itse asetan säteeksi 40, koska työskentelen kohtalaisen isoresoluutioisella kuvalla. Läpinäkyvyyden säädän 50 %:iin. Lopuksi vielä pyöräytän kuvaa suoremmaksi kiertotyökalulla [pikanäppäin SHIFT + R].
http://mikkokokkoniemi.com/kuvat/muotokuva01.png
Kuva 16. Lopputulos on hieno.


Olet mahdollisesti saanut aikaiseksi jotain todella hienoa. Onnittelut! Jos tarvitset lisäinfoa jostakin vaiheesta – kysy.

Kohtuullisesti kunnioittaen,
Kokhoniemi


Päivitykset:

  • 16. toukokuuta 2011; tekstiä hiottu joiltain osin ja otsikkoa muutettu. (fantastinen muotokuvalogo)
  • 17. kesäkuuta 2011; muutettu joitakin sanavalintoja ja korjattu pari kielivirhettä.
  • 25. elokuuta 2011; olen onneton otsikoimisessa, mutta mielestäni tämä on ainakin kuvaavampi otsikko (skifihenkinen muotokuvalogo).
Kommentointi:
Nimimerkki:
Nimen toinen kirjain:
Viestisi:

Nimen toinen kirjain syötetään jotta mahdolliset mainosbotit eivät höykkäisi sivustollemme. Eli jos nimimerkkisi on vaikka Jouni, niin laita varmistuskenttään o. Lähetettyäsi kommentin voit 10 minuutin ajan muokata tai poistaa oman viestisi. Muokkaus tapahtuu klikkaamalla viestin kohdalla olevaa E -kirjainta ja poisto vastaavaa X -kirjainta. Uuden viestin voit lähettää vasta 20 minuutin kuluttua, ellei joku muu lähetä kommenttia ennen sitä.


henkka [10.2.-13, 19:03]:Aattelin nyt täältä kysyä (kaikkialla muualla rekisteröitymispakko..), että toi teksti polkua pitkin niinkuin Opi GIMP:ssä neuvotaan, niin ei vissiin onnist versiolla 2.8? Kun tekstityökalun asetuksissa ei ole teksti polkua pitkin -painiketta ollenkaan? Osaattekos auttaa?

miggicsi [1.2.-13, 23:14]:Ihana ohje!

Inf1nityG4m1ngz [19.7.-12, 20:32]:Voisitkohan tehdä videon tuosta projektista? ;)

Inf1nityG4m1ngz [19.7.-12, 20:30]:mistä johtuu, että kun painan poista värit, otan esikatselun pois ja painan OK niin kuv pysyy samanlaisena :(

Kokhoniemi [21.4.-12, 21:54]:@Kipa: Hyvin mahdollista. Jos kuva on hyvin rakeinen, kontrastin nostaminenkin saattaa jo pilata sen.

Kipa [4.4.-12, 19:08]:Jos kuva on rakeinen niin ei onnistu tämä

nimea [23.9.-11, 15:35]:Hyvä opas! Kiitos.

sakari [18.6.-11, 18:39]:Selkeä opas ;)

Kokhoniemi [13.6.-11, 14:45]:Tarkoitat siis kohdissa 3.3–3.6 tehtävää toimenpidettä? Voit joko valita isomman liitettävän kuvan tai skaalata kuvaasi pienemmäksi, jolloin liitettävä kuva kattaa isomman alan siitä.

Enni [6.6.-11, 9:57]:Kun laitan kuvaa ja saankin sen siihen, se ei peitä läheskään koko kuvaa. Mitä teen, että saisin kuvan peittämään kokonaan mustan alueen? Kiitos! Ja minulla on GIMB 2