GIMP Suomi • #gimp-suomi @ freenode

PowerLife

Takaisin adminsivulle
Powerlife.

Peltzin kuvaelma Jonesta

PowerLife, kunnioitettu "lapsi"nero, hämmästyttää aina kysyjää kertomalla ikänsä ja kaikkia muitakin siinä, mitä tulee hänen grafiikkaansa. PowerLife (kotoisasti "Polli") kuuluu itseoikeutetusti Suomen gimpressionistien kärkinimiin, ja hänen parasta antiaan ovat ehdottomasti allekirjoituskuvat. PowerLife on elävä malliesimerkki siitä, että myös ilmaisohjelmistolla voi saada hienoa jälkeä aikaan. Myös (X)HTML -ja CSS -koodista muovautuu tämän kaverin käsittelyssä varsin tyylikkäitäkin nettisivuja (see: vendetta.arkku.net). Verrattoman huumorintajun, iloisen mielen, asiallisen argumentointikyvyn ja omaani pääpiirteittäin pelottavan paljon muistuttavan ajatusmaailmansa ansiosta PowerLife lukeutuu helposti parhaisiin kavereihini. Lähetäänkö jääkokiksille?

Powerlifen GIMPinvalloitus, osa yksi

Ollessani vielä aivan untuvikko, ja saatuani juuri laajakaistan avatui Internetin ihmeellinen maailma minulle täysin. Suunnistin tietysti oikopäätä Jonnewebin foorumeille, jossa sitten ihastelin ihmisten hienoja allekirjoituskuvia. "Tuollaisia olisi kiva tehdä", ajattelin. Otin selvää asioista ja selvisi että osa teki töitään The GIMPillä, siispä latasin ja asensin sen. Alkuun jälki oli mitä oli, mutta kehitystä oli toki havaittavissa. GIMP-Suomi perustettiin ensimmäisen kerran juuri näihin aikoihin, ja rekisteröidyin sinne (47. käyttäjä muistaakseni). Hyvän palautteen, tutoriaalien ja reilun meiningin avulla kait sitten pikkuhiljaa kehityin, ja pääsin moderaattoriksikin. Olen näistä päivistä asti vääntänyt grafiikkaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti lähinnä omiin tarpeisiini. Olen toki monilla GFX-foorumeilla vieraillut, parhaana kokemuksena GFX Store.

Näihin aikoihin tutustuin Peltziinkin, ja ehkä osaksi hänen innoittamanaan aloin opiskella HTML ja CSS. Ensimmäset kotisivu olivat täysin purkkaviritys, mutta toisissa oli jo vähän ideaa. Nyt muutamaa sivupohjaa ja koodinpätkää myöhemmin taidan XHTML:n ja CSS:n melkoisen hyvin, käytännön tasolla ainakin.

Lopuksi haluaisin vielä mainita GS:ssä joskus pyörineen kukkakaali-nimisen käyttäjän, josta en ole kuullut koomin. Asiallinen käyttäjä sekä hyvä GIMPpaaja, minä ainakin kaipaan sinua.

GIMP on muuttanut elämääni. Jossen olisi tutustunut tähän mahtavaan ohjelmaan, en olisi myöskään tutustunut kaikkiin mahtaviin tyyppeihin jotka ovat rikastuttaneet elämääni monella varastetulla läpällä sekä monilla sokerihumalaisilla (jopa epäilyttävillä) tervehdyksillä. Ehkäpä olisin siirtynyt Photoshopin pariin ja pyörisin 'Hellissä kasvattamassa egoani. Ja luultavasti kuvaamataidonnumeroni olisi alhaisempi.

Ja kehtaavatkin vielä vähätellä the GIMPiä!